Unelmia ja politiikkaa…

Hikoilin lauantain Kokoomuksen ehdokaskoulutuksessa. Kymmenkunta ehdokasta sai muhkean tehopaketin ja aivomyllerryksen aiheesta mitä on olla poliitikko. Kävimme tiuhaan tahtiin läpi ajankohtaisia maailmanpoliittisia uutisia, sekä analyysejä siitä millaisissa kuvioissa kotimaan puolueet tarpovat ja mitä maailmalla tapahtuu.

Konkariehdokkaita ei tilaisuudessa näkynyt, heidän kamppanjatiimiläisiään kylläkin. Ensikertalaisseuranani eturivissä istui kanssani porvoolainen nuori yrittäjä Thai, jolla oli mielettömän kiva avaus seuraavin sanoin; ”Haluan että kampanjan aikana voitte olla ylpeitä minusta!”.

Iltapäivällä opettelimme sosiaalisen median, lehdistön grillauksen sekä poliittisen viestinnän saloja; Tarina, kerro aina tarina! Ja mikä onkaan ehdokkaan slogan ja vaalilupaus?

Päätin olla lupaamatta mitään ja huitaista piut paut keksityille tarinoille. Korkeintaan kerron tositapauksesta…luovasta hullusta joka syntyi Itä-rajalla ja haluaa yhä 43-vuotiaana tavoitella unelmiaan!

Yksi unelmistani on seuraava; pesä maalaishenkisessä kaupungissa. Asustan nyt satavuotiaassa kerrostalossa ja vietän vapaa-aikaani nuohoamalla Helsingin keskustan katuja iltakävelyillä.

Unelmani on että jonakin päivänä…ehkä ensi vuosikymmenellä asustan vanhassa puutalossa, keski-suuressa tai pienessä kaupungissa…puiston laidalla.

Viikonloppuisin voisin pyyhkäistä lähellä olevalle mökille karvakuonojen ja ystävien sekä perheenjäsen pitäessä meteliä auton takapenkillä.

Nämä kaikki ovat toistaiseksi vain haaveita. Karvaturria ei ole, eikä autoakaan. Pikku mökki lymyää liian kaukana. Ja kerrostalossa on pakko asua vielä toistaiseksi.

Roikun silti haaveissa. Ja unissani kannan muuttolaatikkoja vanhanajan kummitustaloon!
L1020332