Eurokalenteri 25/25 Kiitos

Lisa Sounio-Ahtisaari Team

Tänään vaalipäivänä Eurokalenterin viimeisestä luukusta avautuu iso kiitos.

Potkua talouteen, virtaa vientiin. Ne ovat olleet tavoitteemme koko kampanjan ajan. Kaikessa vaalityössä olemme halunneet tekojen kautta näyttää, miten asioita ja politiikkaa voi tehdä toisin.

Olemme tuoneet esille yrittäjyyttä avaimena Suomen nousuun, erityisesti: pienyrittäjien pärjääminen, uudet ratkaisut akateemiseen työttömyyteen ja pätkätyöhön, sekä työssäjaksamisen kehittäminen.

Kaiken kaikkiaan yrittäjyys-viestimme on tavoittanut yli 1,5 miljoonaa suomalaista, joista jo 35,000 on lähtenyt mukaan sosiaalisessa mediassa ja kertonut viestiä eteenpäin. Emme tee tätä isolla rahalla, vaan isolla sydämellä ja luovuudella, yhdessä.

Näistä teoista yrittäjyyden ja Suomen tulevaisuuden puolesta iso kiitos tiimille ja jokaiselle teistä, jotka viette viestiä eteenpäin.

Kiitos.

Lisa

PS: Toukokuun jokaisena päivänä avasimme luukun Eurokalenterissa, lähtölaskentana vaalipäivään. Kertasimme juuri parhaat palat twitterissä. Tässä linkkejä:

Juo syö suomalaista
Kehu kiitä yrittäjää
Wikitalkoot
Vaalikoneet käyntiin! Kaikki vaalikoneet yhdessä paikassa
Euroruno
Pidä kävelevä kokous
Kannustetaan naisyrittäjiä
Siteeraa Noam Chomskyä
Uskalletaan esittäytyä
Myllykirje veronkiertäjälle
Mikä yrittäjää pelottaa?
Suomalaiset arvot ovat megatrendi

Ja viimeisenä jännittävä videokooste. Kampanja on ollut kovaa työtä, kilometrejä, kohtaamisia. Ja rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla!

Lisa Sounio-Ahtisaari eurokalenteri